045 146 2096

Info

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 45454564-739x1024.jpg

Simo täällä terve! Toimin yrittäjänä ja teen päätyökseni Kalevalaista jäsenkorjausta nimeäni kantavassa yrityksessäni komis.fi

Työni koostuu nykyisellään Kalevalaisesta jäsenkorjauksesta ja ohjauksesta liikunnan, kehonhuollon ja palautumisen parissa. Omaan myös aiempaa valmennustaustaa kuntosalilla ja kehonpainoharjoittelun parissa.

Mielenkiintoni ihmiskehon toimintaa kohtaan on motivoinut opiskelemaan ihmiskehon toimintaa laajasti eri näkökulmista ajatellen. Viime vuosina olen innostunut mieli/keho yhteydestä ja siitä millainen voima mielemme salaisuuksiin kätkeytyykään. Koulutan itseäni myös jatkuvasti. Anatomiaa, ihmiskehon ja mielen ihmeellisyyksiä tuleekin opiskeltua päivittäin.

Opi, kasva, kehity ” – Siinä mottoni päivittäiseen elämään!

Omalla liikunnan saralla perusteellisempaa kuntosalitaustaa on vuodesta 2013 lähtien. Elämän varrella on tullut kokeiltua lukuisia liikuntalajeja ja osa näistä on jäänyt pysyvästi elämääni. Osaamista löytyy niin kehonpaino- kuin kuntosaliharjoittelusta painojen kanssa. Tein aimmin myös henkilökohtaista yksilövalmennusta niin kuntosalilla kuin kuntosalin ulkopuolella ja valmensin ihmisiä kohti tavoitteitaan.

Ravitsemuksen merkitys on tullut opittua kantapään kautta. Nuoruusvuosien jatkuva painiminen suolisto-ongelmien kanssa ovat motivoineet opiskelemaan kattavasti ravinnosta ja siitä, miten ruoansulatuselimistö toimii. Kaiken oppimani perusteella kannatan mahdollisimman luonnollista ja vähempi hiilihydraattista ruokavaliota, vältellen prosessoituja ruokia ja ylenpalttisia lisä-aineita. Ravinnossa on tärkeintä löytää itselle sopiva tapa syödä ja rakentaa ravitsemus tavoitteita tukevaksi. Yhtä ainoata oikeata tapaa syödä ei ole olemassa.

Opiskellessani Kalevalaista jäsenkorjausta ymmärrys ihmiskehon toimintaan on laajentunut laajasti. Koulutuksen aikana täytyi tehdä 300 harjoitushoitoa, minulla niitä tuli tuplasti ja se opetti paljon. Käyn itse melko säännöllisesti jäsenkorjauksessa ja se todellakin on kannattanut: moni kiputila on pysynyt poissa. Syksyyn -23 mennessä jäsenkorjauksia on tehtynä jo reilu 2500++, joten kokemusta on karttunut jo reippaasti.

Haluaisitko sinä saada kehosi parempaan tasapainoon, kuntoon ja liikkuvuuteen? Autan sinua mielelläni!

Koulutustaustaa:
* Kalevalainen jäsenkorjaaja (3v koulutus)
+ Vuosittaiset täydennyskoulutukset: Vauvat ja raskaana olevat, sekä moniongelmaiset asiakkaat
* Lisensoitu Personal trainer (Trainer4you)
* Kuntosalivalmentaja (Trainer4you)
* Kehonpainoharjoitteluohjaaja (Spartan gear)
* Firstbeat- hyvinvointianalyysi (Firstbeat technologies)
* Fascia- ja foamroller
+ Tuhansia tunteja alaan liityvää kirjallisuutta
* Verkkokursseja mielen salaisuuksiin mm:
+ Joy of the living levels 1, 2 & 3 (1,5v meditaatio koulutus: Tergar e-learning)
+ Gateway experience (Monroe institute)